Back in Australia

Noin vaan suhahti kymmenen viikkoa ja täällä taas ollaan, maailman toisella puolella, jäisessä Melbournessa. Mun kaveri Tiina sanoi yhtenä päivänä "Laura voisittepa te asua vaikka Virossa tai jotain" haha ja sitten alettiin miettiä sitä että miten kaukana sitä oikein asutaankaan ja että mikä on Suomesta mitattuna kaikista kaukaisin paikka mihin voi päästä. Tiinan mielestä se on ehdottomasti Australia, tai siltä se ainakin tuntuu.

Mulla oli tarkoituksena päivittää  blogia vielä yhden päivityksen verran ennen lähtöä mutta jotenkin en "ehtinyt" saada aikaiseksi. Viimeisten viikkojen aikana piti vielä ehtiä niin paljon. Laskin että tapasin yhtenäkin päivänä seitsemän eri kaveria, aika hyvä saldo! Vieläkin jäi ihmisiä joita olisin halunnut nähdä, mutta joiden kanssa tiet tai suunnitelmat muuten vaan ei kohdannut. Joitakin näin kerran ja joitakin enemmän, luonnollisesti, mutta kaikkia oli ihana nähdä! On ihana huomata että vaikka ei olla sen suuremmin oltu yhteydessä vuoteen, niin jutut voi ihan hyvin jatkua siitä mihin on viimeksi jääty. Yks parhaista tapaamisista tais ehdottomasti olla Suviannin ja Marjon kanssa, tavattiin kuuden vuoden takaa ja voi että, mä olin yhtä hymyä koko loppu päivän. Hyvät tyypit vaan säilyy hyvinä ikuisesti!

Tehdään vielä pikana viimeisten viikkojen lomakatsaus. Mä en oo sitä muistaakseni edes kirjoittanu tänne, mutta mulla on ollu mun lomalle kaksi lomatavoitetta, päästä savusaunaan ja paljuun. No arvatkaa mitä, tittididiii; mä pääsin molempiin loman vipalla viikolla. Aijjettä! Oon aina kuvitellut savusaunan erilaiseksi mutta mun kuvitelmilla sinne kuulemma kuolisi häkään ja muihin myrkkyihin. Onneksi oli viisaampia neuvomassa... Paljuun pääsin Rikun siskon Sandran "juhlissa auttamisen palkintona". Siihenkin vois tottua, ihaninta se ois varmaan kovalla pakkasella myssy päässä mutta ainahan se lämpimässä vedessä lillumien on mukavaa.

Perjantaina oli tiedossa heippojen sanominen ja matka Helsinkiin moikkaamaan kavereita vielä viimeisen kerran ennen sunnuntain lentoa. Kotona äiti itki niin paljon että lähdin matkaan muutaman minuutin etuajassa. Päiväkodissakin työskennellessä vanhemmille opetettiin että "itku loppuu heti kun poistut näkyvistä". Sovittiin äitin kanssa että "ei itketä" mutta me ollaan kyllä molemmat aikamoisia vollottajia... Heti tuli parempi mieli kun ei nähnyt toisen nyyhkytystä ja pahaa mieltä.

Sunnuntaina lähdin lentoon. Ensin reilut yhdeksän tuntia Hongkongiin (yks meiän lemppari) ja siellä kolmen tunnin vaihdolla vielä toiset reilu yhdeksän tuntia Melbourneen. Lentokoneessa kapteeni kuulutteli Melbournen lämpötilan olevan plus yhdeksän astetta ja jotenkin aika kuultaa muistot koska en muistanu yhtään että täällä on oikesti näin jääkylmä. Onhan Riku koko ajan siitä puhunut mulle mutta olin jo varma että täälläkin ois lämmenyt. No ei oo.

Tämä on nyt mun kolmas päivä täällä ja oon joka aamu herännyt klo 04.00. Kai siis jonkinlaista jet lagia kyseessä. Parin tunnin pyöriskelyn jälkeen nukahdan uudelleen ja sitten voisinkin nukkua vaikka iltaan asti. Tänä aamuna olin reipas vaimo ja vein Rikun töihin seiskaksi. Enää yksi päivä harjoittelua jäljellä! Tänään yliopistolla on jonkinlainen valmistujaisjuhla johon ollaan menossa myöhemmin. Vihdoinkin tämä alkaa olla tässä.

Tiistaina olin ehkä vähän vielä sekaisin reissusta ja ärsytti kun Riku ilmoitti että päästäänkin lähtemään Gold Coastille vasta maanantaina. Rikulla on sunnuntaina jenkkifutispeli jonka se muisti ensin siis olevan jo lauantaina. Yks päivä lisää Melbournessa, mä haluisin jo niin paljon kotiin. Jotenkin olo oli vähän tyhjä, en tiedä mitään paikkoja (treenaus yms.) uudessa kaupungissa eikä mulla oo täällä mitään tai ketään jonka kanssa hengailla kun esim. Riku on töissä. Ärsytti salaa.

Eilen sitten korjaantui tämäkin asia kun tapasin hetki sitten Sydneystä Melbourneen muuttaneen Marin perheineen. Ollaan tutustuttu facebookissa yhteisten kavereiden ja blogien kautta mutta ei oltu ikinä kuultu tai nähty ihan livenä. Sain kutsun pinaattilätyille ja lähdin lähes siltä seisomalta. Tämä reissu oli muutaman kymmenen kilometrin ajamisen arvoinen, on ihana tavata uusia ihmisiä ja kuluttaa aikaa tekemällä jotain omaa. Tässä mulle tuli fiilis että ehkä mä sittenkin taas pärjään täällä (ulkomaille, Australiaan tms) kun pärjäsin jo näin hyvin mun toisena päivänä takaisin. Ekalla kerralla nämäkään treffit ei olisi varmaan toteutuneet jo esim. siitä syystä että en olisi uskaltanut ajaa autoa tai liikkua yksin eksymisen tms. pelossa.

Lauantaina meillä on Rikun kanssa suunnitelmissa lähteä päiväreissulle Great Ocean Roadille. Ollaan suunniteltu ajamista päivän aikana niin pitkälle kun jaksetaan/halutaan mutta ainakin twelve apostoles:in haluaisin nähdä. Sinne ei ole täältä kuin kuulemma maks. neljä tuntia joten kuulostaa ihan hyvältä päiväreissulta. Riku ehdotti että pyydetään mukaan muitakin. Mä en halua, haluan mennä ja olla kahdestaan.