Viimeinen suomikirjoitus

Toukokuu on tarjonnut kyllä parastaan ja on ollu aivan ihanat ilmat koko meidän viimesen Suomiviikon ajan! Oon koittanu kaikkien muiden hommien ohella olla pihalla niin paljon kun mahdollista ja saada aurinkoa vanhaan edelliskesiltä  tuttuun tyyliin. Kohta meidän aurinko on ympärivuotinen ja rusketus ei oo Rikun sanojen mukaan enää "mikään juttu" koska kaikki on ruskeita koko ajan. Suomessa hommat on vähän erilailla ja näillä keleillä jokaisen pitäis olla ulkona auringossa saamassa rusketusrajoja ja tankkaamassa D-vitamiinia syksyä varten. Onneksi syksyyn on kuitenkin pitkä ja täälläkin on koko kesä aikaa nauttia auringosta ja löhöilystä. Ois ollu kyllä paljon kivempi lähteä täältä kunnon pakkasten tai ärsyttävien loskakelien aikana mutta sallittakoon tämä teille.

Saatiin kamat rollosta Seinäjoelle ja ollaan pikkuhiljaa koitettu löytää kaikille "lopuillekkin" tavaroille paikka. Aika ahdasta alkaa oleen eikä oo enää kovin montaa joutilasta nurkkaa mihin noita kamoja vois tukkia. Meidän rollon sohva näyttää muuten tosi kivalta äitin ja isän olkkarissa ja mun hylly sopi just hyvin Jennin olkkariin! Riku pakkas oman matkalaukkunsa jo maanantaina ja ilmoitti että "tää on jo täynnä, ei mahdu paljo mitään enää.." Tunnetusti se on kuitenkin huono pakkaamaan. Kaupassakin se ostais aina kolme muovipussia kun mä saan kaikki pakattua yhteen, joten varmaan tullaan vielä yhessä kattoon sekin matkalaukku läpi. Pienenähän meillä pakattiin kanarianmatkalaukut aina niin, että äiti ja lapset istui matkalaukun päällä ja isä veti vetoketjun kiinni. Kokemusta siis löytyy tästäkin asiasta.

 Mä alotin pakkailuni eilen ja oon aika yllättynyt siitä että se sujui (ainakin vielä) niinkin kivuttomasti. Riku makas sängyllä ja mä esittelin sille mun vaatteita "lähteekö?" - tyyliin ja Riku vastas joko myöntävästi tai kieltävästi. Nyt kun aloin miettiä tätä niin en tiedä oliko tosta (Rikusta) mitään hyötyä koska kuitenkin mä pakkasin oikestaan kaikki mitä mä halusin mutta siis ilmeisesti Rikun antama henkinen tuki oli myös tärkeää. Mun mielestä mun matkikseen mahtuu vielä ihan hyvin kamaa ja hyvä niin koska  kaikki kengät on ainakin vielä kokonaan pakkaamatta. Kakskyt kiloa (23) on kyllä uskomattoman vähän!

Me ollaan nyt päätetty aloittaa tää meidän reissaaminen lauantaina Helsingistä. Mennään silloin vielä kahdeksi päiväksi Helsinkiin kattomaan kavereita ja sieltä sitten jatketaan maanantai aamuna Milanoon ja Hongkongiin. Nyt tulee hyvä kesätarjous ja säästövinkki: Liityttiin molemmat VR:n veturiklubiin (jos muistan oikein niin se oli veturi, tais se olla.) Se on joku VR:n ilmainen jäsenklubi ja jos siihen liittyy nyt ennen toukokuun loppua, niin saa yhden kesälauantain junamatkan superalennuksella. Rikullakin junalippu tuli nyt maksaan 10,14 euroa kun se ois joutunu opiskelijakortittomana maksamaan kuitenkin enemmän. Jos tiedätte että ootte kesän aikana liikkumassa junalla lauantaina niin sinne kannattaa liittyä, säästää ainakin vähän eikä sitä lauantaimatkustuspäivää tarvinnut siis tietää etukäteen vaan sen edun saa sitten kun varaat matkan omilla tunnuksilla. Enää huominen päivä kotona ja sitten pitäis olla laukut pakattuna ja lähdössä...

Mä oon kauheesti ajatellut tätä meidän lähtemistä ja koittanu järkeillä sitä itelleni ja varsinkin äitille. Mietin sitä että kaikki ihmiset lähtee reissuun. Tai siis ei nyt ihan kaikki mutta siis kuitenkin yleensä aika paljon ihmisiä on Suomesta tuolla jossain maailmalla ja eikö se nyt oo kuitenkin ainoastaan positiivista? Porukka muuttaa ulkomaille työn perässä muutamaksi vuodeksi tai joku on reilaamassa vuoden ympäri maailmaa.  Mä oon aina ihaillut ihmisiä jotka on asunut ulkomailla ja uskaltanut ottaa ja lähteä ja nyt musta itestä on tulossa sellainen.  Aina saa tulla kotiin ja sen mä tiedän.

Tää on luultavasti nyt blogin viimeinen Suomikirjoitus ennen lähtöä. Meille on tulossa niin hektinen viikonloppu että en varmaan ehdi kirjotteleen eikä mulla nyt oikestaan edes oo kirjotettavaa ennen maanantaita ja lentokoneeseen nousua. On ollu ihana kirjotella meidän matkalle lähdöstä, tää on jotenkin itellekkin vähän sellasta terapiaa. Seuraavaksi saatte lukea mun kirjotuksia meidän arjesta ja siitä miten meidän elämä lähtee rullaamaan Australian Gold Coastilla.

Me eletään täällä vaan kerran ja nyt me lähetään kattoon mitä muuta maailmalla on tarjota. Bye Finland!

Eläkää ja pitäkää huolta itestänne!

Tässä ehkä ihanin kesäkuva!