sunnuntai 23. joulukuuta 2012

One more sleep to go

Enää yksi yö jouluun! Huomenna otetaan varaslähtö jouluun, nimittäin Australiassa joulua juhlitaan joulupäivänä eikä jouluaattona kuten Suomessa. Maassa maan tavalla ei päde tässä kohtaa ja suomalaisia perinteitä kunnioittaen meidän joulu onkin jo jouluaattona (mikä on sikäli hyvä sillä mä en enää jaksaisi odottaa kahta yötä lahjojen aukaisuun!)

One sleep to go...
Juhlapäivän lisäksi joulu eroaa vähän muutenkin tutuista suomalaisista perinteistä esimerkiksi joululahjojen jakamisen osalta. Kun suomessa joulupukki henkilökohtaisesti jakaa lahjat kaikille lapsille, jättää australian pukki lahjat kuusen alle lasten nukkuessa. Joulupukki onkin täällä (kirjaimellisesti) niin kuuma juttu just sen takia koska pukkia ei pääse tapaamaan samalla tavalla kun suomessa. Mitä nyt ostoskeskuksessa sen kanssa on mahdollista ottaa yhteiskuva hyvällä hinnalla...

Muutamasta joulupaketista löytyy tänä vuonna tällaista: Homemade Coconut Body Scrub. Oon aina rakastanut askartelemista ja eilen herättelin vähän vanhaa Lauraa henkiin. Tämä oli mun eka kuorintavoide kokeilu ja mun mielestä onnistuin ihan kivasti. Ainakin se näyttää ja tuoksuu kivalta ja jättää iholle ihanan pinnan.

Kaikki mitä tarvitset body scrubin tekoon
Coconut bodyscrub
Mulla alkoi joulu virallisesti tänään kun sain juoda ensimmäisen mukin maailman parasta (ja ainoaa oikeaa) Marlin Perinteistä Glögiä. Valehtelematta juotiin Rikun kanssa viime jouluna ainakin 12 pulloa tätä ihanuutta. Tiedättekö muuten mikä on glögi englanniksi? Ei tiennyt Tiinakaan kun joutui tullessaan selvittämään pullon sisältöä viranomaisille.

Finnish Mulled wine
Huomenna on tiedossa mun elämän ensimmäinen bikinijoulu! Joulusaunasta ei oo tietoakaan mutta suunnitelmissa on ainakin aamusurffia ja aurinkoa sekä tietenkin jouluruokaa ja yleistä rentoilua. Joululahjat meillä avataan tänä vuonna skypen välityksellä ja siitä johtuen suomessa joudutaan nyt vähän tinkimään vanhoista jouluperinteistä ja avaamaan lahjat jo aikaisemmin päivällä. Haluan ehdottomasti nähdä kun mun antamat lahjat aukaistaan. Antamisen ilo on kaikista parasta.

Viimeisenä vielä jouluinen kappale Australian top 1 -joululevyltä. Meillä ollaan kuunneltu Michael Bublen, ehkä vähän Jazz -tyylistä, levyä jo monta päivää. Ihanaa, rauhallista ja rentouttavaa joulua kaikille teille, rakkaat!


3 kommenttia:

  1. ihana blogi! olen ollut gold coastilla ja se oli niiiiiin ihana paikka! olen ihan uusi lukija, joten olisi mukava lukea esittelypostauksia teistä, tutuistanne siellä jne.. uteliaalle ihmiselle on tosi hankalaa, kun ei tiedä, ketä nämä ristot ja sampat jne ovat... :)

    hyvää joulua! :)

    VastaaPoista
  2. Löysin juuri blogisi ja aloin lukemaan vanhoja postauksiasi, niin että aamu viiteenhän niitä sitten lueskeltiin. :D Suorastaan valloittava blogi sinulla!

    Itseä puri pahasti reissu kärpänen, nimenomaan Australiaan pitemmälle reissulle. Lunkki, liikunnallinen ja auringontäyteinen loma kuulostaisi mukavalta. Samassa tajusin kuitenkin kuinka täällä hyisessä ja lumisessa Suomessa viihtyykään ruisleipineen ja salmiakkeineen. :)

    Rauhallista ja lämmintä joulua!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kivoista palautteista. Ihana saada vähän lisäelämää tähän blogiin, porukka on ollut aika laiska kommentoimaan enkä oo kauheesti itekkään ehkä kannustanut siihen :) Kiva jos ootte tykännyt lukea, rakastan tämän kirjottamista ja ihan varmana tulee uutta päivitystä ainakin se kerran viikossa!

    xx

    VastaaPoista