lauantai 13. lokakuuta 2012

Pesäpallon World Cup

Ehkä yks parhaita lapsuusmuistoja isän kanssa on ollut meidän yhteiset pesishetket. Muistan aina kun isä osti mulle lahjaksi uuden Karhun pesismailan ja räpylän ja aina iltaisin, isän töiden jälkeen,  pelattiin kahdestaan takapihalla. Meidän takapihalla kasvaa kaks isoa koivua ja isä lupas mulle palkinnon jos saan lyötyä pallon niiden kahden koivun välistä. En muista onnistuinko ikinä tässä tai sainko palkintoa mutta harjoittelu ja pelaaminen oli aina kivaa.

Jo ennen kun tultiin tänne, tiesi meidän koulun pesiseliitit kertoa että seuraavat pesäpallon MM-kisat tullaan järjestämään Gold Coastilla. Pesäpalloa, Gold Coastilla, Suomalaista pesäpalloa? Juuuuu! Kisat alkoi keskiviikkona ja tänään pelattiin finaali jonka tuloksista en osaa kertoa vielä mitään. Oltiin kattomassa peliä torstaina ja tietenkin umpi suomalaisissa tunnelmissa; kaatosateessa ja kylmässä tuulessa... Ja just kun mä kirjotin edelliseen postaukseen että miten ihanaa oiskaan märkä asfaltti ja raikas ilma. Pitäis vissiin lotota.

Töissä ihmiset on ollut ihan ihmeissään tästä finnish baseballin world cupista koska kukaan ei oo ikinä kuullutkaan mistään  muusta kun "tavallisesta" baseballista. Kun kerron miten peli eroaa oikeasta baseballista, ei ihmiset meinaa millään uskoa että lyöjä ja syöttäjä seisoo lähes rinnakkain ja että pallo heitetään ylös ilmaan eikä eteen päin. Ihme laji.




Tavattiin osa suomen joukkueen pelaajista viime viikon perjantaina pienimuotoisissa hotellibileissä. Mun ja Rikun yhteinen Rovaniemen tuttu Joonas on Australiassa vaihdossa ja oli käymässä oman vaihtariporukkansa kanssa Gold Coastilla. Porukan suomalaiset tytöt oli sattumalta törmänneet näihin suomalaisiin pelaajiin rannalla ja tietenkin tytöt oli saaneet kutsun illaksi hotellille. Tytöt kutsuivat mukaansa myös oman vaihtariporukan pojat ja sitten Jooonas pyysi vielä lisäksi meidät mukaan, koska ajatteli että tykättäisi ehkä tavata muita suomalaisia. Mun pesispiirit on aika rajoittuneet mutta ennen kun mentiin sisään, koitin miettiä tuntemiani pesisnimiä ja mahdollisia yhteisiä tuttuja kenestä voitaisiin mahdollisesti jutella. Vähän keskusteluntynkää vieraiden ihmisten kanssa...

Lähdettiinkin illalla sitten Joonaksen kutsumana kuokkavieraina bilepaikalle ja kun päästiin ovesta sisään niin sieltä joku huutaa mun nimeä vanhalla sukunimellä varustettuna! Mitä ihmettä? Mun vanha, jo Seinäjoen asumisen aikainen naapuri jota en oo nähny varmaan viiteen vuoteen, oli siellä! Loppujen lopuksi mä, listan viimeisin kuokkavieras, olinkin siis ainoa ihminen joka oikeasti tunsi nämä pelaajat (kaksi niistä). Siellä oli myös muita "tuttuja" koska lopuksi selvisi, että Joonaksen porukan vaihtaritytöt on myös asunut Rovaniemellä. Siinä ne hetken aikaa ihmetteli "mistä sä oot niin tuttu" mutta mistäpä muusta kuin jumpistakaan. Sinä iltana maailma oli niin pieni!

Tietenkin vieraanvaraisina australialaisina kutsuttiin pojat meille eilen grillailemaan. Grilli-ilta suomen parhaiden etenijöiden, koppareiden, jokerien ja vaikka minkä kanssa! Pojat oli jo etukäteen päättäneet että jotta olisi kotona sitten edes jotain kerrottavaa, niin nyt on viimeiset hetket maistaa sekä kengurun että krokotiilin lihaa. Kengurua saa täällä kaupasta ihan niinkun muutakin lihaa mutta krokotiili jouduttiin hakea Rikun vanhasta ravintolatyöpaikasta.Tämä oli oikestaan eka kerta kun maistoin kumpaakaan. Kengurun liha on todella hyvää ja vähärasvaista ja krokotiilin vaalea liha maistui ehkä vähän kanalle. Oon ollut ehkä vähän kengurun syömistä vastaan, mutta periaatteessa syönhän mä suomessakin poroa mikä on ehkä vähän verrattavissa aussien kengurun syöntiin. Nyt kun kirjotan tätä niin mä tunnen itteni nii huonoksi ihmiseksi! Kenguru on ehkä mulle liha vaan speciaalitilanteisiin.
Kengurua ja lammasta
Krokotiilia
Puhuin niin paljon suomea että aamun töissä meinas vähän mennä kieli solmuun... Torstaina muuten puhuin eka kertaa Rikulle vahingossa englantia, niin hauskaa!

XOXO


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti