sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Byron Bay love


Viikonloppuloma Byron Baylla on takana ja voin sanoa että I'm in love! Turhaan ei oo Riku (tai kukaan muukaan) kehunut tätä paikkaa. Koko kylässä on aivan ihana rento ja hipahtava tunnelma, niin meidän tyylinen paikka! Ihan eri luokkaa kun Surfers Paradise ja sen yököttävät värivalodiskot. Pieni surffikylä on vuosien varrella laajentunut ja kasvanut yhdeksi australian itärannikon suosituimmaksi matkustuskohteeksi. Backpackerseja on paljon joka puolelta maailmaa ja meidän hostelli oli suosittu ainakin eurooppalaisten keskuudessa.

Eilinen päivä kulutettiin katuja ja kujia kierrellen. Byron Baylla on paljon ihania ja rentoja kahviloita ja ravintoloita sekä erilaisia pieniä vaate - ja tavarakauppoja. Pienten paikallisten vaatekauppojen lisäksi sieltä löytyy myös isommat aussivaatebrändit kuten esimerkiksi Quiksilver ja Ripcurl joten kaikille jotain. Mähän olin heti valmis laittamaan taas koko tilini likoon ekassa kaupassa mutta jotenkin Riku onnistui vaikuttamaan läsnäolollaan ja mun ostelut rajoittuikin nyt vain muutamaan uuteen nilkkakoruun ja aboriginaali- kuvaiseen matkamuistokorttiin.

Byron Bay on kuuluisa erilaisista taiteilijoistaan ja eilen kuultiin kaduilla ihan mielettömän hienoja esityksiä. Hyvien soittajien ympärillä oli aina joka paikassa iso porukka ihmisiä fiilistelemässä musiikkia. Eilis iltana esiintynyt nuori mies oli aivan mahtava! Päihittää mennen tullen monen tunnetumman muusikon niin äänellään mutta kuin myös soittajan ja esiintyjän taidoillaan. Pienen ruokakriisin jälkeen (niin paljon vaihtoehtoja ja molemmat haluaa eriä...) päädyttiin vielä lopuksi syömään kreikkalaiseen ravintolaan. Ihana lauantai!

Lauantai-sunnuntai välinen yö meni jokseenkin näin:

klo: 22.00 Halutaan nukkua  mutta hostellin grillibileet jatkuu. (Riku nukahtaa)
klo:02:00 Joku oksentaa seinän takana olevassa miesten vessassa! (Riku nukkuu)
klo:04:00 Baariin lähteneet kotiutuu ja porukka jää huutamaan ulos "Quiet please" -valokyltistä huolimatta. (Riku nukkuu)
klo:06:00 Henkilökunta aloittaa aamun pesemällä pihan painepesurilla. (Riku nukkuu)
klo:07:00 Herätyskello herättää aamusurffille. (Riku nukkuu)

Aamulla -ei niin virkeä olo- mutta herään heti skarppina koska aamusuunnitelmissa on surffia ja hostellilla on tarjolla laudat panttia vastaan vaan nopeimmille. Oltiin aamulla kuitenkin lähes ainoat lautojen lainaajat koska suurin osa porukasta oli vielä sängyssä krapuloissaan. Ei siis kilpailua laudoista! Mun viimesestä surffikokeilusta on kulunut jo kaks vuotta joten aamu harjoiteltiin aallon ottamista ja sen matkassa menemistä. Koitin muutaman kerran nousta seisomaan mutta aalto vaan katos aina alta! Pakko saada mullekkin oma lauta, ei tästä tuu muuten yhtään mitään.

Surffin jälkeen jatkettiin aamua Dip -nimiseen, aivan ihanaan, kahvilaan/ravintolaan. Paikka on Byron Bayn suosituin breakfast paikka ja siltä se vaikuttikin. Pöytään päästäkseen piti jonottaa! Oli se kyllä hyväkin ja henkilökunta oli taas kerran niin ihana ja meidän tyylinen. Kahvilat on mun heikkous ja bongailen uusia, ihania paikkoja koko ajan. Täällä on niin paljon varaa mistä valita ja meidän onneksi rennot ja kotoisat kahvilat ja ravintolat on tosi yleisiä.
Voitte arvata kumpi on kumman brekkie
?
Tämän päivän pää -ohjelmana oli kävelyretki Byron Bayn majakalle. Reippaina kierrettiin koko reitti kävellen joka porrasta myöten josta on nyt muistona rakot varpaissa. Nähtiin myös valaita ja Wallabi (kengurun pienoisversio) mutta en saanu siitä kuvaa koska kameran asetukset oli väärät. Voi mitä rantoja ja maisemia. Kuvat kertokoon enemmän.











My life is better than your vacation! Ihanaa viikkoa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti