lauantai 1. syyskuuta 2012

Jatkarikuulumiset

Ekoista englannin kielisistä jatkareista selvitty! On se vaan yhtä kivaa joka kerta. Kolmen kuukauden vanhalla ohjelmalla treenaamisen jälkeen uus musiikki ja koreografia tuntuu aina vaan niin hyvältä! Uus ohjelma tekee hyvää niin mielelle kuin kropallekkin. Uuden ohjelman ja koreografian tuntee lihaksissa ihan eri tavalla. Kroppa tottuu hirveen helposti vanhaan ja jo senkin takia on hyvä muuttaa totuttua treeniä aina aika ajoin.

Muutaman kerran jatkareiden jälkeen oon jäänyt miettimään joitain biisejä ja koreografioita sekä niiden "hyvyyttä" mutta mun mielestä tämän kertanen release 83 toimii lähes joka lailla. Ohjaajien ja asiakkaiden harmiksi Les Mills kierrättää biisejä ohjelmasta toiseen ja esimerkiksi Bodypumpissa ja Bodystepissä voi olla yhtä aikaa käytössä sama biisi (tietenkin eri koreografialla) mikä on mun mielestä ihmeellistä koska luulis että tällä firmalla on rahaa valita ohjelmiinsa mitä tahansa biisejä. Tässä ohjelmassa kakkosbiisi oli taas ennestään liiankin tuttu ja kun kotona selasin vanhoja ohjelmia, Summer of 69 on ollut kyykkybiisinä myös release 71:sessä! Sama biisi ja vielä samassa kohdassa ohjelmaa. Olis nyt vaihtanut edes hauiksiin...

Mun lemppari taitaa tässä ohjelmassa olla hartiabiisi joka on mun mielestä just sopiva hartiatreeniin. Loppujen lopuksi hartiabiisi on aika usein mun lemppari varmaan just sen energisyyden ja pienen teknohirviön ansiosta. " Doux doux I'amour est doux Douche est ma vie, ma vie dans tes bras..."


Fitness First soittaa tunneillaan vaan 100% PPCA -vapaata musiikkia eli suurin osa biiseistä on covereita alkuperäisten versioiden sijaan. PPCA -vapaata musiikkia soittamalla Fitness Firstin ei tarvi maksaa suuria maksuja alkuperäisen musiikin käytöstä ja tällä tavalla se säästää suuret määrät rahaa. Munkin release on nyt ekaa kertaa cover versio mutta eipä sitä paljon huomaa koska biisit kuulostaa melkeinpä samoilta kuin alkuperäiset ja muutenkin Les Mills muokkaa original biisejäkin jonkin verran. En tiedä onko Suomessa mahdollisuutta tällaseen "rahan säästämiseen" koska mulle jäi asiasta sellanen käsitys että Fitness Firstilla on tästä sopimus Les Millsin koska se on niin suuri ja tärkeä asiakas kun otetaan huomioon ympäri maailmaa olevat kuntokeskukset.

Tämän päivän jatkareissa lanseerattiin myös Les Millsin uutuus tunti Grit Strenght jota mainostetaan iskevällä "get superfit superfast" -lauseella. Ei jääty testaamaan tätä 30 minuutin boot camp -tyylistä tuntia mutta jäätiin seuraamaan sivusta sen verran että mä ehdin rakastua! Tässä yhdistyi kaikki mun lemppari tunnit; Bodypump, Bodystep ja Bodyattack ja se näytti aivan mahtavalta. Tässä pieni infopätkä Les Millsin sivuilta kyseisestä tunnista: "The new high intensity interval training takes you into overdrive to go hard, push harder and get you fitter, super fast! The short, sharp, demanding workouts combine weightlifting, running and plyometrics for a full body workout that increases aerobic capacity, strength, muscular endurance, metabolism and power."
 

Mun harmikseni tätä kyseistä tuntia ei ole tulossa ainakaan Fitness Firstin valikoimaan mutta onneksi täällä on paljon muitakin paikkoja missä voin ohjata. Uskon että tästä tunnista tulee uus kansainvälinen suosikki, sen verran tehokkaan vaikutuksen se jätti. Testatkaa ihmeessä jos on mahdollisuus! Suomen ryhmäliikunnan ohjaajat ja vastaavat, voin suositella tuntia valikoimaan!



Ja mihin mä ikinä lähtisinkään ilman shoppailua..Elämäni ensimmäinen oma mikkivyö ja mun tyylini mukaan suurella bling blingillä varustettuna! :)


Uusi ohjelma lanseerataan vasta 17.9 (meidän hääpäivä!) joten vanhoja ohjelmia pitää kestää vielä sen ajan. Jatkaristemppiä kaikille ja kertokaa mitä tykkäätte uudesta ohjelmasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti